Tää menee nyt vähän tämmösen teiniangstin puolelle, mut antaa mennä.
Se on jännä miten lihavuus vaikuttaa ihan kaikkeen. Oon kertonut täälläkin monta kertaa jo, että mun itsetunto on olematon. Siis sitä ei ole. En uskalla kysyä niitä mun harvojakaan kavereita tekemään jotain, koska pelkään että ne ei halua näyttäytyä mun kanssa missään, koska oon niin lihava. En uskalla lähestyä uusia ihmisiä, koska kuka nyt haluis tämmöseen läskiin tutustua? Puhumattakaan siitä että saisin enää koskaan poikaystävää.
Tästä päästäänkin aiheeseen... Olin tosiaan viime vuoden vaihdossa, jossa tapasin paikallisen miehen, joka ihme kyllä näki mussa jotain. Käytiin ulkona, viimeset viikot tää mies käytännössä asu mun luona, vaikka tenttikuukausi oli meneillään ja tuolla tentin reputtaminen ei oo ihan yhtä pieni asia kuin Suomessa. Mun viimesenä päivänä se lupas että me yritetään jatkaa 3500 kilometristä ja puuttuvista suorista lennoista huolimatta. Kaksi viikkoa mun kotiinpaluun jälkeen hän ilmoitti ettei pysty tähän. Nyt kaks kuukautta myöhemmin me ollaan vielä yhteydessä melkein päivittäin, mutta kavereina. Hän kerto haluavansa pitää yhteyttä kaikesta huolimatta, en todellakaan tiedä miksi. Olin jo valmis muuttamaan pysyvästi tähän maahan 9 kuukauden päästä kun saan mun kandin valmiiks, mutta ei... 9 kuukautta on naurettava aika, varsinkin kun olisin voinut käydä siellä ainakin 3 kertaa tänä aikana.
Miten tää liittyy mun painoon? No mitenköhän. Syytän itteäni, että ehkä se haluis vielä mut, jos olisin laiha. Järki sanoo, että se johtuu välimatkasta ja ehkä en vaan ollut oikee, mut se pieni ääni mun pään sisällä huutaa että ei kai kukaan nyt läskiä haluu. Sama ääni huutaa myös että jos laihdun niin ehkä hän muuttaa mielensä.
Tiedän ettei niin tuu käymään. Oon jo suunnitellut mun elämän niin että keskityn luomaan uraa, koska perhettä en koskaan tuu saamaan. Yritän ajatella että en sitä haluiskaan.
Toisaalta yks mun elämäni kovimmista iskuista oli kun mun selän takana sanottiin "Heidi olis naamasta tosi kaunis, mutta kun se on niin lihava..."
Luin blogisi läpi ja tuli paha mieli siitä että ajattelet itsestäsi noin. Ymmärrän kyllä sinua, sillä meillä on hyvin samanlaiset taustat ja toivottavasti pääset omasta masennuksestasi yli. Ihmiset osaa olla niin julmia. Sullahan on lähtenyt jo hyvin painoa pois, joten onnea siitä! Oletko harkinnut muuttoa takaisin ulkomaille? Sillä jos siellä sinun oli helpompi olla, niin olisihan se vaihtoehto.
VastaaPoistaOlen, ja aionkin muuttaa. Ainut ongelma on, että mulla on koulua vielä ainakin kaks vuotta jäljellä ja mun opiskelemalla alalla ei oikein saa töitä ulkomailla, joten uus tutkinto pitäis hankkia. Sikäli tyhmää käydä täällä koulu loppuun, mutta tuntuu tyhmältä lopettaa tässä vaiheessa enää.
Poista